keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Berliini!

Eli tosiaan Saksaan eksyin tossa 10. päivä maanantaina ja takasin lentelin torstai-illalla.
Matkaseurana oli Juha ja hyvää matkaseuraa olikin! Kiitos siitä! :)
(Olen taas ollut huono ihminen ja ottanut hyvin vähän kuvia, menomatkaltakaan ei oo yhtään...)

Mutta niin.

Menomatka:

Maanantaina olin tosiaan töissä seittemästä kolmeen jonka jälkeen poljin supervauhtia kotiin ja heittelin loput tavarat laukkuun ja säntäsin puoli neljän bussilla Amersfoortin keskustaa kohti. Sielä tuli napattua Burger Kingistä terveellinen välipala ja sitten koittikin lähtö junalla Schipholia kohti. Melkein myöhästyttiin junasta, mutta koska sekin olin myöhässä niin ehittiin! Schipholissa sitten ehdittiinkin ihan mukavan pitkään istuskella, käytiin mm. Starbucksissa kaakaolla ja muutenkin katteltiin paikkoja ja pyörittiin ympäriinsä. Muuten tosiaan meni menomatka hyvin, mutta lentokone oli jonkin verran myöhässä kiitos lumen. Niin. Saksassa tosiaan oli lunta ja vitun kylmä. Olinko varautunu? En. :D
Lento menikin sit tosi nopeesti etin torkut ottaa ja kysäsin Juhalta, että kauan ollaan about lennetty ja se veias 20 minsaa muistaakseni ja yhtäkkiä tulikin kuulutus, että alotetaan laskeutuminen... Ja lento tosiaan kesti ilmeisesti about tunnin :D Ja voin muuten suositella Amsterdamin yli lentämistä pimeellä! Pirun nätti näky!
Saavuttiin sitten tosiaan Berliinin Schönefeld kentälle joka oli tosiaan ihan jossain perseessä. Mutta kun halvat lennot oli niin eipä sitä voi muuta odottaa. Lennot oli tosiaan meno-paluu yhteensä 80€, eli ei paha.
(Googlesta kaivettu hieman lumettomampi kuva.)
Lentokentältä kun päästiin niin kipitettiin juna-asemalle ja ostettiin lippu juostiin laiturille ja kappas. Juna meni nenän edestä! Nice! Oltiin vitun jäässä ja seuraavan tuloon oli joku puoli tuntia ja koko juna-asema oli siis ulkoasema eli pirun kylmä. Noh, päädyttiin sitten taxiin, koska ei oltais muuten selvitty hengissä. Taxejahan sielä sitten oli enemmän kun tarpeeks... Arvioisin, että niitä oli siinä lentokentän läheisyydessä 100-150 :DDD Taksimatka makso joku 36€ ja matkassa meni puolisen tuntia. Ja sitten päästiin lopulta hostellille asti jossa oltiin muistaakseni yhentoista maissa. Ja yhtäkään kuvaa en ottanu hostellista ulkoo tai baarista.. Hyvä minä! Mutta google auttaa! (Toivottavasti löysin kuvat oikeesta hostellista... :DDD) Kolmelle yölle hintaa tais tulla lopulta joku päälle 60€?
Ekana iltana tosiaan käytiin hakemassa lähi pikaruokapaikasta nopeesti jotain ja juotiin ekat kaljat samalla kun tutkiskeltiin Berliinin karttaa. Joo, mä join kaljaa.. Päätin alottaa senkin opettelun. Pahaa se kyllä vieläkin on. Ja samalla joku helvetin humalainen 30v mies tuli kyseleen multa "Open mouth kissiä" :'''D

Tältä se kai näytti? Ainakin nimi on tuttu :DDD

Ja baari näytti varmasti tältä! Ja oli muuten hyvät ruuat!
Huone näytti tältä, sänky oli ihana <3
Hostellin säännöt, ei mitenkään kauheen tiukat :D

Ja näkymät ikkunasta:
















Day 1

Tarkotus oli tosiaan herätä yheksältä ja ehtiä sitten myös aamupalalle, mutta herättiin sitten loppujenlopuks yhentoista aikoihin. Matkustuspäivä vaatii aina voimia. Sen jälkeen meikkailin ja puin ja lähettiin sitten aamupalalle eli tosiaan tosta hostellista sai ruokaakin niin ostelin sitten jonkun omnomnomnom hampparin ja Juha jonkun mystisen sekalautasen.
Ja siitä lähettiinkin sitten seikkailemaan kohti mun kauppaa minkä takia alunperin reissuun lähdin! XtraX! Kauppa toisaalta kyllä oli vähän pettymys, vaikka sielä oli paaaljon tavaraa niin ei sitten oikein mikään napannu. Paitsi sellanen iiihana pvckarvahamesysteemi jonka oon aina halunnu ja se olis ollu puoleen hintaan, mutta haistakaa vittu S-kokojenne kanssa .__. en ole niin pieni. Mutta ostelin kuitenkin sieltä yhet ihanat pvc kengät ja kolmet piilarit. Mustat, punamustat ja valkoset :3 Kuvia ei mistään ostoksista ole, koska tyhmänä pakkasin jo tavarani :( Mutta kengät tosiaan makso 75€ ja piilarit makso 15€/pari.
Ennen mun kauppaa tosiaan poikettiin ruokakaupassa mistä mulla on ihan helvetisti kuvia :DDD Nauttikaa.

Me ollaan maailmankartalla!

Ananas.
Phihhihh :') Niin siis suklaabanaani. Hyi, pervo minä.

Ektoplasmaaa!
Olis pitäny ostaa! Ehkä asiallisin tiskiharja koskaan!





Ja siinä vielä laadukas tonttujuoma ja vähän vino joulupukki. Oli hauska kauppareissu :'D
Mukaan tarttu tolta reissulta vielä sininen hiusväri mitä aijon hyödyntää juuriin ja/tai latvoihin sit kun pääsen Suomeen.
Metrolla reissattiin aika paljon reissun aikana. Se on muuten oikeesti tosi hyödyllinen keksintö!


Swooooossshh.

Oikein pirteä väritys.
Metroja tosiaan meni 4 minuutin välein joten ei ollu koskaan kiire metroon. Ja tuola asemalla oli iiiihana kioski mistä sai omnomnomnom patonkeja.. <3 On ikävä niitä :(
Metrolla tosiaan matkustettiin Berliinin melkein reunalle tutkiskelemaan mun tyylisiä kauppoja kun Juha paikansi sellasen hienon kartan mihin oli merkitty sellasia kauppoja! Mukaan tarttu vinyyli, uus kaulakoru, sateenvarjo ja ehkä jotain muuta? En enään muista :D

Keskustan pysäkki.

Meijän oma pysäkki :3 Joka tosiaan tuli ihan oven eteen :3

Day 2
Tällä kertaa ehittiin aamupalalle! Joka nyt ei mitenkään ihmeellinen ollu, lähinnä sellanen perus koti aamupala, mutta kelpas!
Aamupalan jälkeen meikkailin taas ja lähettiin tällä kertaa ihan keskustaa kohti jossa törmättiin sitten joulutoriin.
Koura vei rahat, mutta ei antanu pehmolelua....







Sellanen joulutori oli. Sen jälkeen shoppailtiin jossain isossa Stockan tyylisessä kaupassa ja mukaan tarttu mm. paljon tuliaisia, vihdoin sain nekin kaikki ostettua :D

Ihan halpaa on.
Ja sitten vähän nähtävyyksiä turvallisesti kaupan ikkunasta... :D


Mystinen torni o__o



Whhii. Sielä oli joku tivoli tai mikä onkaan ja musta vähän tuntuu, että saksalaiset on vielä hardcorempaa porukkaa kun me, koska ne vetää jossain vuoristoradoissa noin vitun kylmällä säällä....



Sitten olikin ohjelmassa helvetin iso ostoskeskus jossa loppupäivä kulukin mukavasti. Ostoskeskuksen nimi tosiaan oli Alexa ja suosittelen kyllä jos ikinä Berliiniin eksytte.

Kuvia sieltä:




Epäselvä kuva maailman vittumaisimmasta kaupasta. http://www.elbenwald.de/
Myöhemmin samana päivänä poikettiin vielä ihan sivistyksen vuoksi museossa. Kyseessä tosin oli pelimuseo :p


Juha ja iso peliohjain. :D


Sivistävä museo tosiaan oli. Ja kulutin muutaman kalorinkin sellasessa autopelissä missä auto liikku kuntopyörää polkemalla! Tahtoo! + muutama kalori kulu sellasessa tanssipelissä :D

Vika päivä & paluumatka

Ja yhtäkkiä se kolme päivää olikin menny. Meni oikeesti ihan käsittämättömän nopeesti. Ja vikanakaan päivänä ei oikein enään mitään ehtiny, tosin aamupalalla käytiin ja hetken aikaa pyörittiin kaupoissa, mut matkalaukun kanssa se ei ollu kauheen kivaa... Sitten lähettiin juna-asemalle ja hyvin päästiin oikeeseen junaan ja sen kautta sitten lentokentälle :3 Lentokentällä tosin istuskeltiinkin sitten yli tunti sielä vähätuolisella alueella, koska sinne ihan kunnon osaan sitä lentokenttää ei päässy kun kahta tuntia ennen lennon lähtöö.. Eli toisin sanoen meijän piti istuskella varmaan joku 1,5h sielä maassa, koska oltiin jo joskus puoli kolmen aikaan sielä :D Muuten paluumatka meni tosi hyvin ja sujuvasti. Lento tuntu taas tosi lyhyeltä. Ja oltiin sitten kait puoli kymmenen/kymmenen aikoihin perillä?

Että sellanen reissu :3

Ja ainiin. Yhtenä iltana sitten eksyttiin istuskeleen sinne hostellin baariin ja sitten päädyttiin oleskeleen parin britin, kahen jenkin ja kahen australialaisen kanssa. Niiden kanssa oli kyllä kieltämättä tosi kiva jutella kun kaikki puhu tosi hyvää enkkuakin.
Tosin siinä kävi sitten niin, että huomasin jos alkuun, että se toinen niistä australialaisista katteli mua epäilyttävän paljon. Eikä siinä tosin mitään vikaa ollu ku se oli kyllä tosi söpö ja silleen :DD Illan edetessä meni sitten joku hyvä drinkki ja kaljaa. Ja sitten se kyseinen jätkä alko tarjoon sitä kaljaa ja istuskeleen siinä mun vieressä ja jutteleen paljon enemmän :D Sitten se alko kehuun mun kenkiä. Ja sitten se kysy, että ollaanko mä ja Juha yhessä. Siinä vaiheessa olikin sitten jo aika selvää, että mitä tapahtuu. Ja päädyin sitten vessassa käymään minkä aikana se jätkä oli kysyny, että onko kaikki suomalaiset naiset näin hyvännäkösiä..... :DDDD Tuli pieni wtf hetki kun Juha kerto ton :''D Ite kun en edelleenkään nää itteeni kauniina tai millään tavalla haluttavana :D Mutta illan edetessä se sitten pyysi kertoon jotain hyödyllisiä juttuja suomeks ja en sitten keksiny mitään hyödyllistä niin kysyin, että mitä se haluais tietää ja mitäpä muutakaan sieltä tulee kun, että miten sanotaan "You are beautiful" suomeks.. Ja sitten se siinä toisteli sitä :D Tässä vaiheessa tosin alettiin jo molemmat olla kännissä. Päädyin sitten taas vessojen suuntaan seikkaileen ja ne oli tosiaan silleen, että kun menit ovesta niin siinä oli käytävä jossa oli heti oikeella naisten vessa ja sielä myöhemmin miesten vessa. Nooh, tulin sitten ihan normaalisti sieltä vessasta pois ja se kyseinen jätkä seiso siinä niinkun oottamassa :DD Siinä se kysy, että onko kaikki hyvin ja vastasin, että joo. Ja sitten se tuli ja halas mua o________o Vieläkin olen hämmentynyt asiasta. En harrasta kännihaleja. :D Tajusin sitten nopeesti, että mitä siinä oikein tapahtuu, jos meinaan olisin kääntäny pääni niin se olis pussannu mua ja aloin siinä epätoivosesti miettiin pakoreittiä ja sitten sieltä tulee joku ihan random jätkä ja pelastaa mut :D Se meinaan pöllähti siitä ovesta sisään sinne käytävälle ja sen aiheuttaman hämmennyksen aikana pakenin takasin baarin puolelle :DDDD Jätin sen julmasti sinne. :c Enkä vieläkään tiedä edes kyseisen jätkän nimee vaikka se kyllä kerto sen mulle. Se saatto alkaa P:llä! :D

Oli ihan pakko avautua asiasta :D Ihmeellisiä noi australialaiset jätkät..... Oli se kyllä oikeesti tosi söpö ja mukava! Tosin vähän liian nuori :p Vaan 18v :D Että joo. Tuli sentään jonkinlaiset kännit vedettyä tän neljän kuukauden aikana, ei oikein tää Hollannissa juominen oo iskeny. Saatanan paskaa musiikkia baareissa, musiikki liian kovalla, liikaa ihmisiä, eikä istumapaikkoja :( Ei oo siis mulle tarkotettuja baareja...

Mutta jos ikinä koskaan muutan jonnekkin ulkomaille niin Saksa on erittäin vakavasti otettava vaihtehto! Tykkäsin!


Ja jäätävän pitkän päivityksen loppupiristyksenä vangittuja saksalaisia herkkuja :3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti